Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.07.2010 - 00:22

Viime viikolla lomailtiin ja lähdettiin maakuntamatkalle.

5.-11.7.

Olen viime aikoina tehnyt Project Lifen lisäksi muitakin valokuvakirjoja. Olen saanut (CK:n uutiskirjeestä ja DesignerDigitalsin chattivoittona) Shutterfly-palveluun muutaman kupongin, joilla saa 8x8 tuuman kovakantisen 20-sivuisen kuvakirjan postikulujen hinnalla eli $13,99, kun normaalihinta olisi $29,99 + pk. Ensimmäisen kirjan tein viimetalvisista kuvista ja toisen Pariisin-matkastamme 2004, josta ei ole tullut skräpättyä.

Kirja

Aukeama (digi)

Kirjoihin on tarjolla monenlaisia pohjia ja niihin voisi laittaa myös omia valmiita digiskräppisivujaan, mutta päädyin yksinkertaiseen valkoiseen taustaan. Pidin nettipalvelun storyboard-toiminnosta, jossa valitaan kullekin sivulle tulevat kuvat ja softa keksii itse niille sopivan asettelun (sitä voi myöhemmin halutessaan muuttaa). Tämä nopeutti kirjan tekemistä huomattavasti. Ainoa hankaluus palvelussa oli, ettei se tykännyt ääkkösistä vaan valitti, että niissä on jotain vikaa, mutta kirjaan ne tulivat kuitenkin oikein. Kuvanlaatu on mielestäni samaa luokkaa kuin ExtraFilmillä teettämässäni joulupäiväkirjassa, eli olen ihan tyytyväinen. Kovat kannet ovat mukava bonus.

Aukeama

Taidan käyttää seuraavankin kuponkini jonkin vanhan matkan dokumentointiin - on tyydyttävää saada skräppäämättä jäänyt reissu kirjoihin ja kansiin.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Aiheina mm. digiskräppäys, tavallinen skräppäys ja muu (tietokoneavusteinen) paperiaskartelu.

Lisää Lehtipollon leikekirja seurantaan Blogilista.fi:ssä.

Mukana

Scraptastic

Intohimona Skräppäys

Leimailutaivas

Suosikit
Banner photo
Author: Adam Kumiszcza
Modified by: Lehtipollo

Permission is granted to copy, distribute and/or modify this document under the terms of the GNU Free Documentation License, Version 1.2 or any later version published by the Free Software Foundation; with no Invariant Sections, no Front-Cover Texts, and no Back-Cover Texts. A copy of the license is included in the section entitled "GNU Free Documentation License".

eXTReMe Tracker